Suunnittelusta toimitukseen

Suunnittelusta toimitukseen

Joensuun evankelis-luterilainen seurakunta halusi kauniista ja omaleimaisista kastelahjoja, jotka ilahduttavat sekä perheitä että seurakuntalaisia. Tänä vuonna seurakunta päätti tilata jotain erityistä: 100 kappaletta käsityönä tehtyjä kastelintuja. Tämä projekti oli ensimmäinen tilaus, joka käynnisti Puuvan yritystoiminnan tositoimiin. Yhteinen luova prosessi, joka toi yhteen Puuvan ammattitaidon ja asiakkaan ideat ja toiveet.

Ideasta alkava yhteistyö

Projekti alkoi sähköpostiviestittelyllä, jossa pohdimme seurakunnan edustajan kanssa, millaisia kastelintuja haluttaisiin luoda. Tavoitteena oli, että linnut on turvallisia ja joihin sopii kastetun lapsen nimi. Keskustelun aikana huomattiin, että yksi malli ei riittäisi, vaan tarvittiin kaksi erilaista vaihtoehtoa, jotka edustaisivat eri tyylisuuntia.

Molempien mallien suunnittelussa otettiin huomioon asiakkaan toiveet, ja useita muutoksia tehtiin matkan varrella, jotta lopputulos vastaisi tarkasti seurakunnan odotuksia.

Ensimmäiset prototyypit ja hyväksyntä

Kun suunnittelutyö oli saatu valmiiksi, päätettiin valmistaa kummastakin mallista yksi kappale. Näin seurakunta voisi nähdä ja tunnustella tuotteita ennen suuremman erän valmistamista. Tämä vaihe oli erityisen tärkeä, sillä se antoi asiakkaalle mahdollisuuden tehdä viime hetken muutoksia ja varmistaa, että lopullinen tuote olisi juuri sellainen kuin oli toivottu.

Prototyypit toimitettiin Joensuuhun, ja jännitys oli käsin kosketeltavaa, kun odottelimme vastausta seurakunnan edustajalta. Ensivaikutelma oli erittäin positiivinen – kummassakin mallissa oli omat viehätyksensä, ja ne vastasivat erinomaisesti projektin alkuperäistä visiota. Pieniä tarkennuksia kuitenkin tehtiin, jotta tuotteet olisivat täydellisiä, ja lopulta mallit saivat asiakkaan hyväksynnän.

Valmistus ja toimitus

Hyväksynnän jälkeen alkoi varsinainen työ: 100 kastelinnun valmistaminen. Tämä vaihe oli aikaa vievä ja tarkkuutta vaativa, sillä jokaisen linnun tuli olla korkealaatuinen ja viimeistelty. Laser leikkauksen jälkeen linnut käytiin huolellisesti läpi, jotta jokainen yksityiskohta olisi kohdallaan. Meille oli tärkeää, että jokainen lintu olisi ainutlaatuinen ja viimeistelty.

Kun kaikki 100 kastelintua oli valmistettu, ne pakattiin ja toimitettiin Joensuun seurakunnalle. Toimituksen myötä projekti saavutti päätöksensä, ja seurakunta sai nämä ainutlaatuiset kastelinnut.

Yhteistyön hedelmät

Tämä projekti oli Puuvan ensimmäinen suurempi projekti ja esimerkki siitä, kuinka tiivis yhteistyö asiakkaan kanssa voi tuottaa tuloksia, jotka ylittävät odotukset. Joensuun ev.lut. seurakunnan ja Puuvan välillä vallitsi hyvä vuorovaikutus, joka mahdollisti lopputuloksen. Kastelinnut tuovat mukanaan merkitystä ja tunnetta, joita tulevat kastettavat ja heidän perheensä saavat kantaa mukanaan pitkälle tulevaisuuteen.

Kommentit